Remu tuli meille 21.06.2005.

Oltiin jo jonkun aikaa katseltu meille koiraa. Aluksi mietittiin vaihtoehtoa, että ostetaan joku rotukoira, mutta sopivan hintaista tai muuten sopivaa koiraa ei löytynyt. Sain tutulta ajatuksen, että kysyisin Kokkolan ESY: stä, olisiko heillä tiedossa kodittomia koiria, mutta ei. Sitten tuli mieleeni Vaasan Koiratarha Kulkuri, siellä on aina joitain kodittomia koiria ja soitinkin samantien sinne ja kysyin olisiko heillä koiria ja voisiko niitä tulla katsomaan. Mentiin sitten tarhalle yksi ilta ja emme silloin tienneet tarhan periaatteesta, miten he luovuttavat koiran uuteen kotiin. Se on monivaiheinen juttu. Katselimme kuitenkin koiria ja kävimme taluttamassa ja tutustumassa niihin, sillä aikaa kun odotimme tarhan omistajaa. Ihastuimme Remuun heti. Juttelimme aikamme tarhan omistajan kanssa ja lopulta hän päätti, että kyllä me voimme Remulle antaa uuden kodin. Juttelimme Remun alkuperästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Sen tarhan omistaja tiesi, että se on kierrellyt monia koteja ja se oli viimein luovutettu tarhalle 19.05.2005, että Remu siis ei ehtinyt kauaa olla tarhalla. Remusta hän kertoi myös, että ei tule toimeen muiden urosten kanssa. No siinä oli asiat selvitetty, niin lähdimme ajelemaan kohti Kaustista, uusi koiramme Remu takapenkillä :) Voi sitä onnen päivää. Ei mennyt kauaakaan, kun Remu jo otti kodin itselleen, tottui nopeammin, mitä kuvittelin. Ajan myötä olen saanut selville, että Remu on kiertänyt 8 kotia ennen meille tuloa ja tämä on nyt siis yhdeksäs koti meillä ja tulee olemaan viimeinen, niin kauan kun Remu jaksaa itsensä maanpäällä kantaa.

Remu on maailman herttaisin koira, oli onni että saimme tämän ihanan nallekarhun meille. :)

REMU <3

261555.jpg

Remu matkalla uuteen kotiinsa, meille :)